Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

BEDROOM RUG

 Yhteistyössä MADesignin kanssa

Muistatteko miltä meidän makkari on näyttänyt ennen? No aika ankealta ja kovalta, koska siellä ei ole ollut mattoa. Viime talvikin meni kokonaan ilman mattoa, sillä sitä oikeaa ei vain ollut löytynyt. Mietin naurettavan pitkään että millaisen maton ylipäätään haluaisin makkariin, millainen sinne sopisi parhaiten? Sitten sen keksin. Vaalea ja pörröinen. Sellainen oikein iso ja muhkea, joka tekisi makuuhuoneesta mukavan pehmoisen ja kutsuvan näköisen.


Ja MADesignilta se täydellinen matto sitten löytyi. Berberimatot ovat olleet  trendikkäitä sisustuksessa nyt parin vuoden ajan, mutta itseasiassa en aluksi edes välittänyt mokomasta trendistä. Monissa Beni Ouarain -matoissa on ruskea timanttikuvio, ja minusta tuntui että se ruskea ei olisi meille sopiva väri. Sitten huomasin että näitähän on erilaisilla kuvioilla, ja mikä parasta, meille löytyi matto kokonaan ilman kuviota. Reunoilla menee musta siksak-kuvio, joka tuo mattoon persoonallista ilmettä, mutta muuten yksivärinen matto toimii sopivan rauhallisena pohjana huoneelle.


Se on tosiaan niin ihanan paksu, että maton tultua makoilimme mielissämme sen päällä. Nyt kun villamatto on ollut meillä pari kuukautta, niin makoilu on jäänyt lähinnä Lululle. Mutta ehdottomasti nykyään on kivempi nousta talvellakin sängystä kun ei tarvitse luikkia paljain jaloin kylmän lattian läpi. Koko huone on paljon kutsuvampi ja kotoisampi maton ansiosta.


100% villaa oleva paksu  matto pysyy hyvin paikoillaan. Pudistelemme sen yleensä Markin kanssa yhdessä tuuletusparvekkeella, jotta saamme siitä pölyt ja karvat pois. Tämä on siis vanha, kymmenisen vuotta jo käytössä ollut berberimatto, jonka Anniina ja Antti MADesignilta löysivät Marokosta mattojen etsintä -kierroksellaan. Vintage-matot eivät siellä ole olleet käytössä mattoina, vaan niiden päällä on esimerkiksi nukuttu tai niitä on käytetty seinillä. Kaikki matot pesetetään ennen myymistä, joten se on täysin puhdas. 


Hieman mietin että viitsiikö sitä valkoista mattoa ottaa, mutta makkarissa kävellään vähiten ja Lulukin on meidän kanssa lähinnä olkkarissa aina, joten uskon että matto tulee pysymään hyvässä kunnossa. Tämä matto on hankittu sillä ajatuksella, että se tulee pysymään meidän mukana niin pitkään kuin mahdollista. Uskon että se kestää hyvin aikaa, ja haluan ehdottomasti jossain välissä kokeilla miten se sopii olkkariin. Sille löytyy varmasti aina paikka kodista, vaikka muuttaisimmekin muualle. 


Koska vanhoja berberimattoja alkaa olemaan jo hieman hankala löytää Atlas-vuoristosta, MADesign päätti että he haluavat käyttää hyödyksi paimentolaisten vanhaa mattojen kutomistaitoa, ja he suunnittelivat yhdessä käsityöläisten kanssa uusia berberimattoja myyntiin. Niissä on käytetty vanhaa taitoa ja uutta villaa, ja lopputulos on kyllä tosi hieno. Uusia mattoja löytyy mustavalkoisina, mutta myös luonnonvalkoisen ja ruskean maanläheisissä sävyissä. Mattoja on vastikään saapunut nettikauppaan ja niitä voi vilkaista täältä. Vanhoissa ja uusissa matoissa on hieman eri fiilis, molemmat omalla tavallaan ihania.  Alla kuva Kiseleffin talosta, jossa MADesignin tuotteita oli esillä hetki sitten.


Mattoja on tietysti kiva nähdä ihan livenä ja hypistellä käsin, ja sen takia MADesign on mukana nyt joulun alla erilaisissa myyjäisissä. Jyväskylässä Aalto-salissa on Designtori 31.11. ja Helsingissä Makkaratalon kolmannessa kerroksessa Pop up Ilo -joulumyyjäiset 13.-14.12. Heillä on myynnissä mattojen lisäksi kaikkea muuta ihanaa tavaraa, kuten esimerkiksi hammam-pyyhkeitä, joita tuli nettikauppaankin vastikään lisää. Nuo tummanharmaat ovat minun mielestäni erittäin kauniita, kelpaisi esimerkiksi joululahjaksi.

Mutta mitäs tykkäätte meidän uudesta matosta, eikö sovikin aika passelisti tuonne makuuhuoneeseen? :)

15 kommenttia

  1. On teillä kyllä kaunis ja kutsuvan näköinen makuuhuone, matto sopii sinne erittäin hyvin. Itsekin haaveilen berberimatosta.. =)

    -Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! :) Nuo matot ovat kyllä aivan ihania, tuovat välittömästi fiilistä kotiin.

      Poista
  2. Ihana matto! :) Ja ihailen noita vaaterekkejä myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä aivan mahtava, just täydellinen meille :) Kiitos, Ikeasta ovat rekit!

      Poista
  3. On kutsuva matto, näyttää ihanan pehmeältä. Mäkin ihailen tän tyyppisiä mattoja, mikä tahansa mustalla ja valkoisella kelpais. Vaikka on toi nykyinenkin (http://www.kodin1.com/shop/fi/kodin1/villamatto-latu-6414262--malli?nosto=brand-nosto-1 harmaana) ihan kelpo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehmeä tämä kyllä ehdottomasti onkin :) Tuskin tällaiseen kyllästyy, kun ottaa vaan tarpeeksi neutraalin. Musta ja valkoinen on aina hyvä valinta hehe. Hienolta näyttää myös tuo sinun mattosi.

      Poista
  4. Vau! Toi näyttää ihan täydelliseltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo kieltämättä sitä tämä onkin. Ei ihan turhaan odotettu sen oikean kohdalle osumista :) Tuolla MADesignin nettikaupassa on kyllä vielä monta ihanaa mattoa jäljellä, kaikki omalla tavallaan kauniita. Ja varmasti persoonallisia.

      Poista
  5. Tosi hyvin toimii tuo matto teille! Kyllä se vaan on niin paljon mukavampaa käpötellä aamulla ensimmäisenä pehmoisen lämpimän maton päällä, kuin kylmällä lattialla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla :) No on ehdottomasti kivempaa, Mark haluaisi vielä omalle puolelleen pikkumaton ihan sängyn viereen heh.. Sitä tässä metsästellään paraikaa.

      Poista
  6. Hieno matto ja kiva blogi muutenkin!

    VastaaPoista
  7. mistä noi ihanan pienet henkarit olikaan? :) joskus ehkä mainitsit että jostain pesulasta...? paljonko oli kpl-/pakettihinta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesulasta joo täältä Vallilasta, Pesu-Heikki tais olla nimeltään se paikka. Sieltä ne myi noita 0,20s /kpl!

      Poista
  8. Ai että mulla on ikävä sitä sun "muoti"blogia, oot niin tyylikäs, et haluisin kurkistaa sun vaatevalintoihinkin joskus :)

    VastaaPoista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall